SaunaOnline Taloyhtiö
  • SaunaOnline:  Sauna-, kokous- ja juhlatilat | Taloyhtiöt
 

Ala'Sammio - RantaKertun sauna

RantaKertun sauna ‒ tai kaverien kesken ”Ala' Sammio”

Vuosien varrella RantaKertun puitteet ovat  täyttyneet mukavilla yksityiskohdilla ja palveluilla. Yksi kuitenkin puuttui ‒ ja sehän oli tietysti sauna! Vaan eipä puutu enää.

Ryhdyimme tuumasta toimeen, ja nyt voimme ylpeinä julistaa, että viihtyisän elegantti saunamme on avattu. Kutsumme löylytupaamme Ala' Sammioksi, mutta karskia nimeä ei kannata säikähtää, sillä puitteet hohtavat uutuuttaan.

Ala' Sammiossa onnistuvat unohtumattomat saunaillat synttäreistä pikkujouluihin ja polttareista varpajaisiin. Ruokapuolesta huolehdimme sopimuksen mukaan me. Ja sehän tarkoittaa sitä, että RantaKertun keittiö huolehtii saunailtamiin toiveittenne mukaisen herkkupöydän.

Saunanraikkaina onkin mukava istahtaa Ala' Sammion pitkiin illallispöytiin, joissa jutustelu kumisee vanhan Auran Panimon ikiaikaisten muurien suojissa. Juomien laadun ja määrän päättävät saunojat itse. Saunaan saat siis tuoda omat juomasi ‒ ei huolta! Tilavat jääkaappimme viilentävät saunajuomat sopivasti löylyjen lomassa.

Ota siis yhteyttä ja esitä toiveesi, niin me laitamme saunan lämpiämään.

Tervetuloa taatusti pehmeisiin löylyihin!

 

Parhain terveisin,

RantaKertun saunatontut

 

Saunamestarin vinkki: Myös pyykit pesaiset ja kuivaat kätevästi RantaKertun omassa pyykkituvassa. Melko näppärää!

Voit halutessasi tilata online-varauksen yhteydessä seuraavia lisäpalveluja.
Huom: Kaikkia lisäpalveluja ei välttämättä ole saatavilla kaikkina päivinä. Näet tietylle päivälle saatavilla olevat lisäpalvelut, kun olet valinnut varauskalenterista ajankohdan.

Hinnat sis. alv.

NimikeKuvausYksikköhinta
Pyyhevuokra
3,00 €/kpl
Menu 1 - Pizzabuffet
Kolmea valitsemaasi pizzaa Rantakertun ruokalistalta sekä salaattia ja coleslaw'ta. Pizzat toimitetaan saunalle isoina pelteinä.


Pizzavaihtoehdot:

Kaikki pizzat sisältävät mutti-tomaattikastiketta, oreganoa, ja mozzarellaraastetta.

Utö
Jaloviina-tabascoa, pepperonimakkaraa, savupekonia, paistettua sipulia, persiljaa ja mustapippuria.

Isokari
Kylmäsavulohta, ravunpyrstöjä, marinoitua punasipulia, tilliä ja lime-passionmajoneesia.


Tankar
jauhelihaa, cheddaria, savupekonia, uunin jälkeen sipulia, myrttisen suolakurkkua ja southwest-chipotle -majoneesia.

Föri
jokirapua, uunin jälkeen ilmakuivattua kinkkua, bruschetta tomaattia, tuore mozzarellaa ja rucolaa


Haverö
vuohenjuustoa, uunin jälkeen ilmakuivattua kinkkua, kirsikkatomaattia, rucolaa ja balsamicoa

Nauvo
Tuoremozzarellaa, kirsikkatomaatteja, rucolaa, mustapippuria ja balsamicokastiketta.


18,00 €/hlö
Menu 2 - Salaattibuffet
- Caesarsalaatti, sisältää anjovista
- Broileri-pastasalaatti
- Kirkas perunasalaatti, lihaton
- Vihersalaatti

*Talon salaatinkastike, leipää ja tuorejuustolevitettä
18,00 €/hlö
Menu 3 - Tortillabuffet
- Tortillalettuja, valitsemasi täyte
(kirjaa toivetäyte syöjämäärineen lisätietoihin):
*texmex-jauheliha / sweet chilibroileri / papu-kasvispaistos

- Salaatti, kurkku, tomaattikuutio, punasipuli, jalapeno

- Salsa, creme fraiche, southwest-chipotlemajoneesi, juustokastike

- Nachoja
18,00 €/hlö
Menu 4 -Saunaburgerit
- Hampurilainen 150g pihvillä

- Cheddarjuustoa ja pekonia

- Maustekurkkuja, raikasta salaattia, tomaattia ja punasipulia

- Valkosipuli- ja southwest-chipotlemajoneesia

- Ranskalaisia ja sipulirenkaita
18,00 €/kpl
Hunsvotin platter
-Rantakertun Hot Wingsejä

- Sipulirenkaita, jalapeno poppers, ranskalaisia, makkaroita ja kasvistikkuja

-Valkosipuli- ja southwest-chipotlemajoneesia
159,00 €/kpl

Aloita varaaminen valitsemalla päivä tai klikkaamalla vapaata ajankohtaa varauskalenterissa. Näet seuraavalla sivulla yksityiskohtaiset hintatiedot valitsemallesi päivälle.

Valitse päivä...


...tai klikkaa vapaata ajankohtaa varauskalenterissa

Kalenteritietoja ladattaessa tapahtui virhe! Tapahtumia ei saatu ladattua. Jos virhe jatkuu, ota yhteyttä ylläpitoon.
Kalenteritietoja ladataan...


1. VARAUS
Vuokra-aika on asiakkaan tekemän varauksen mukainen. Mahdollisista lisätunneista on sovittava etukäteen tilan omistajan kanssa ja niistä voidaan veloittaa erillinen maksu.

Tilan varaajan ja kaikkien tilassa olevien tulee olla täysi-ikäisiä.

Maksullisten yleisötapahtumien järjestäminen tilassa on kielletty.


2. PERUUTUS
Ylivoimaisesta esteestä johtuen tilan omistaja voi perua saunatilan varauksen ennen varauksen alkua. Tässä tilanteessa ennakkoon maksettu vuokra ja mahdollisten lisäpalvelujen hinta palautetaan kokonaisuudessaan asiakkaalle, mutta tilan omistaja ei ole muuten korvausvelvollinen.

Asiakkaan tekemä varaus on sitova. Mikäli asiakas peruuttaa tilavarauksen, tilan omistajalla tai välittäjällä ei ole velvollisuutta palauttaa vuokrahintaa tai jättää vuokraa laskuttamatta.


3. VAHINGOT
Asiakas on velvollinen korvaamaan vuokrauksen yhteydessä tiloille, kiinteistön omistajalle ja/tai kolmannelle osapuolelle aiheuttamansa vahingon täysimääräisenä. Vuokraaja on vastuussa myös vuokra-ajan jälkeen tapahtuvista vahingoista, jotka aiheutuvat tiloissa olleiden toiminnasta ja/tai huolimattomuudesta.

Tilat tulee siivota ohjeiden mukaan vuokra-ajan päättymiseen mennessä ellei muusta ole sovittu. Mikäli siivousohjeita ei ole noudatettu, varauksen tekijää voidaan jälkikäteen laskuttaa toteutuneiden kustannusten mukaan.


4. JÄRJESTYS
Tilassa saa yhtäaikaisesti oleskella korkeintaan se määrä henkilöitä, joka on tilan kuvauksessa mainittu.

Tupakointi sisätiloissa on kielletty.

Vuokraaja vastaa tilojen lukitsemisesta vuokra-ajan päättyessä.


5. REKLAMAATIO
Mahdolliset reklamaatiot tulee esittää viivytyksettä viimeistään heti vuokrausta seuraavana arkipäivänä sähköpostitse osoitteeseen viljo@kerttu.fi tai puhelimitse numeroon 022506990. Vuokraajalle ei korvata ylivoimaisesta esteestä aiheutuneita vahinkoja.

3D Virtuaaliesittely

Asiakaspalautteet & Arvosanat

SaunaOnlinessa ainoastaan varauksen todellisuudessa tehneet pääsevät arvostelemaan tilan. Voit siis olla varma, että kaikki palautteet ovat aitoja ja antavat totuudenmukaisen kuvan tilasta ja palvelusta. Mikäli olet varannut tilan, saat tilaisuuden jälkeen automaattisesti sähköpostitse linkin, josta pääset tekemään arvostelun ja antamaan palautetta.

Yhteenveto

Yleisarvosana 4.43
Tilan kunto
4.73
Hinta/laatu-suhde
4.43
Varustelu
4.55
Tilan siisteys
4.75
1 = Heikko    5 = Erinomainen

Yhteenveto perustuu 40 arvosteltuun tilaisuuteen, joissa on ollut yhteensä 526 osallistujaa.

Tämä tila on saanut pääasiassa erinomaisia arvosanoja. Voit siis luottavaisin mielin järjestää tilaisuuden täällä.

Yksittäiset palautteet

Yhteensä 40 palautetta.

Näytetään tulokset 31 - 40. Sivu: 4 / 4
1 | 2 | 3 | 4 Seuraava >>

Kokous

Tilan kunto
4
Hinta/laatu
4
Varustelu
3
Siisteys
4
10
05/2018

tilat hyvät


Palaute annettu 3.6.2018 19:57:27 nimellä mr.
 

Kaveriporukan saunailta

Tilan kunto
5
Hinta/laatu
4
Varustelu
4
Siisteys
5
16
05/2018

Hyvä saunaluola mielettömällä kesäisessä Turussa.


Palaute annettu 29.5.2018 06:58:34 nimellä Tomi.
 

Työpaikan virkistystapahtuma

Tilan kunto
5
Hinta/laatu
4
Varustelu
5
Siisteys
5
-
04/2018

Hyvä ja siisti tila, oikein hyvällä paikalla. Ja ruoka erinomaista.


Palaute annettu 30.4.2018 10:12:11 nimellä Jansku.
 

Yhdistyksen tai urheiluseuran saunailta

Tilan kunto
4
Hinta/laatu
4
Varustelu
3
Siisteys
4
20
04/2018

Jotain huonoa: Osa tuoleista romuja - eivät kestä enää istumista. Pari pimeää/vilkkuvaa lamppua. Keittiössä on hieno uuni, jolle ei ole käyttöä - mikrolle ja vedenkeittimelle olisi.

Enemmän hyvää mm: Jääkaappitilaa hienosti 3 kaappia. Hyvä AV-varustus. Hienot suihkutilat.


Palaute annettu 15.4.2018 14:15:43 nimellä seurassa hauskempaa.
 

Työpaikan virkistystapahtuma

Tilan kunto
4
Hinta/laatu
4
Varustelu
3
Siisteys
4
15
04/2018

Tilat soveltuivat hyvin tarkoitukseemme. Kaikki oli siistissä kunnossa. Pizzabuffet oli erittäin runsas. Järjestelyt erittäin joustavat. Ainoa miinus oli videoprojektorin puuttuminen tai sitä ei vain löydetty.


Palaute annettu 9.4.2018 08:08:32 nimellä Booster.
 

Yhdistyksen tai urheiluseuran saunailta

Tilan kunto
4
Hinta/laatu
2
Varustelu
4
Siisteys
4
20
12/2017

Kyseessä luokan saunailta. Oleskelutilassa oli hyvin tilaa koko porukalle. Pukuhuone, pesuhuone ja sauna olivat siistit ja viihtyisät. Saunassa oli hieman tukahduttavat oltavat eli ilmanvaihtoa voisi vielä parantaa. Muuten löylyt olivat hyvän ja pukuhuoneessa oli sopivan viileä. Plussaa isosta Bluetooth kaiuttimesta ja isoista jääkaapeista oleskelutilassa :)


Palaute annettu 16.12.2017 13:39:18 nimellä Insinööriopiskelijoiden luokkasauna.
 

Syntymäpäivät

Tilan kunto
5
Hinta/laatu
5
Varustelu
5
Siisteys
5
10
11/2017

Ruoka sai erityistä kehua

Itse saunatilaan toivottiin tehokkaampi ilmanvaihto. Tuntui löylytessä kuin "happi loppuisi"


Palaute annettu 27.11.2017 16:17:48.
 

Polttarit

Tilan kunto
5
Hinta/laatu
5
Varustelu
5
Siisteys
5
15
08/2017

Tila siisti ja hyvän kokoinen. Varustelu hyvä ja pöytiä sekä tuoleja riittävästi isommallekin porukalle. Plussana myös mahdollisuus hipsiä ulos tupakalle ja jäähdyttelemään. Ilmastointi todella huono. Oleskelutilan puolella todella lämmin, pukuhuone todella kostea ja kuuma. Sauna oli mielestämme myöskin tukahduttavan kuuma ja kuiva.


Palaute annettu 9.8.2017 15:07:34 nimellä Suvi.

Tilan vastaus:.
Hei, kiitos palautteestanne. Saunalle on nyt lisätty ilmastoinnin tehostekytkin, jonka pitäisi riittää mukavaan saunomiseen. Hyvityksenä sauna ensi kerralla -30% hintaan. Ystäväiilisin terveisin Saunamajuri saunamajuri@satamakapakkahunsvotti.fi

 

Kaveriporukan saunailta

Tilan kunto
5
Hinta/laatu
5
Varustelu
5
Siisteys
5
16
04/2017

Hienot tilat. Ilmanvaihto heikkoa ja runsas kosteus yleistilassa häiritsi hieman.


Palaute annettu 18.4.2017 07:10:54.
 

Yhdistyksen tai urheiluseuran saunailta

Tilan kunto
5
Hinta/laatu
5
Varustelu
4
Siisteys
5
10
04/2017

WiFi- toimi kohtuullisesti. Tilassa ollut tv oli riittävä ohjelmien katsomiseen ja netin käyttöön. Isompi valkokangas ehkä olisi vielä näyttävämpi. Videotykillä seinälle heijastettava kuva olisi koko tilan nähtävissä helposti.


Palaute annettu 11.4.2017 07:43:36.
 

Näytetään tulokset 31 - 40. Sivu: 4 / 4
1 | 2 | 3 | 4 Seuraava >>

Tilan perustiedot

Kapasiteetti 20 hlö
Ruoka & Juoma
Kokous & Viihde
Puitteet
Tilan omistaja Ravantit Oy
Tilan osoite Läntinen rantakatu 55
20100 Turku
3D Virtuaaliesittely
3D Virtuaaliesittely

Sijainti kartalla